Tervetuloa Kutalaan

Tervetuloa Kutalaan vesistöjen äärelle ja maaseudun rauhaan.

Kutalan kylä sijaitsee Länsi-Suomen läänissä, Sastamalan kaupungissa, noin 40 kilometriä Tampereelta länteen Nokian rajan kupeessa.

Kylä sijaitsee kahden puolen Kulovettä ja kaikki suomalaisen maalaismaiseman kauneimmat elementit ovat meille siunaantuneet: vesistö saarineen, kumpuilevat metsäiset mäet ja pellot. Kutala kuuluukin lähes kokonaan maakunnallisesti arvokkaaseen Tyrvään-Karkun kulttuurimaisema-alueeseen.

Meitä asuu täällä vakituiseen noin 200 henkeä, mutta kesällä porukkaa on tuplasti enemmän kesäasukkaiden saapuessa. Noin neljännes kylän asukkaista saa elantonsa maanviljelyksestä ja kylän ulkopuolella työssäkäyvien matka suuntautuu sekä Vammalan että Tampereen suuntiin.

Kutala on mukavien maisemien lisäksi tunnettu aktiivisesti toimivasta Nuorisoseurasta ja kylällä järjestetyistä erilaisista tapahtumista. Maineeseen on noussut myös Kutalan Kasino, pieni kioski Kutalan sillan kupeessa, kesäkeidas joka on sekä paikallisille että kesävieraille ja matkailijoille tärkeä kokoontumispaikka. Kesäperjantaisin Kasinon alueella toimii kylätori, jolla myydään konstailemattomia ja aitoja maalaistuotteita. Ostoksille voit halutessasi saapua vaikka veneellä Nokian tai Vammalan suunnasta

Kutalan nuorisoseurantalo

Kutalantie 859, 38120 Sastamala

p. 040 746 6871

 

Kutalan Kasino

Kutalantie 783, 38120 Sastamala

p. 050 385 0744